janettegronfors Tutkaillen ihmisiä, asioita, ilmiöitä, yhteiskuntaa läheltä ja kaukaa

Joulu tulee kerran vuodessa – oletko valmis?

Viime viikkoina on puhuttu ymmärrettävästi paljon syrjäytymisestä, sen mahdollisista syistä ja seurauksista. Kohta alamme puhumaan ihmisistä, jotka ovat yksin vastoin tahtoaan, hylättyinä, ilman perhettä, jouluna, vuoden suurimpana kirkollisena perhejuhlana.

Muistan omista ensimmäisistä jouluistani ennen kouluikää sen, että en saanut avata yhtäkään pakettia. Sain toki käteeni joskus jonkun lahjan, mutta ennen kuin kerkesin tarkemmin tutkailemaan sitä, oli joku isompi tullut ja vienyt sen kädestäni. Enkä sen koommin nähnyt lahjaa. Näin lastenkodissa.

Ensimmäiset minulle osoitetut omat lahjat sain vasta kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa, kotona. Ja niitä lahjoja oli paljon, kasoittain. Kirjoja, vaatteita, kirjoituspapereita, askartelutarvikkeita ja karamelliä. Ei leluja. Ja syykin oli selvä - en osannut leikkiä. En myöskään toivonut leluja kuin yhden kerran, yhtä nukkea toivoin ja sen sain. Musta pehmeä nukke oli ainut lelu, josta välitin.

Onnelliset oikeantuntuiset perhejoulut kestivät vajaan vuosikymmenen ja sitten alkoivatkin joulut, joina itkettiin enemmän kuin naurettiin. Joulukirkkoon mentiin, koska se on aina ollut tärkeätä minulle, mutta silloinkin oli aina pieni pelko siitä, minkä asteisessa humalatilassa seuralainen oli. Hetken kestää elämää sekin synkkää ja ikävää.

Sitten tuli taas oikeita jouluja, pienellä porukalla, jouluruuilla, joulukirkoilla, lähimmäisiä auttaen ja joulun ilosanomaa jakaen ja muistaen. Ja jälleen elämä muuttui, äiti kuoli, sisko kuoli ja taas itkettiin.

Mitä vanhemmaksi tulen sen ahdistuneemmalta tuntuu se, että ei ole omaa perhettä lähellä. Ei edes jouluna.  Ei ole halua tehdä joulua omaan kotiin, koska se ei tunnu samalta kuin ennen tai siltä kuin sen pitäisi omasta mielestä tuntua tai muisto siitä on. Tulee halu olla yksin tai ihan minimaalisen pienessä seurassa, omissa mietteissä tai karata jonnekin missä kaikki on vierasta, joulukin.

Ja näin saa olla silloin, kun se on oma valinta. Eikö niin?

Nämä kertomani tuntemukset ovat varmasti monille suomalaisille tuttuja ja siksikin helppo jakaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että yksinäisyys, ei vain köyhyys, on monen ihmisen arkipäivää korostuen juuri jouluna.

Tänä jouluna voisimme muistaa jotakin yksinelävää sukulaista, puutteessa elävää lapsiperhettä tai tuntematonta ja lahjoittaa mitä pystymme, vaikka aikaa, joulun tunnelmaa, sille, joka ei muutoin sitä saa.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat